torstai 31. lokakuuta 2013

Iltasatu



"-Argentiinan koulut ovat toista, sanoi Peppi ylimielisesti lapsille. -Siellä teidän pitäisi käydä. Siellä pääsiäisloma alkaa kolme päivää joululoman jälkeen, ja kun pääsiäisloma on lopussa, on vain kolme päivää kesäloman alkuun. Kesäloma päättyy marraskuun ensimmäisenä, ja silloin on pitkä rehkiminen, kunnes joululoma alkaa marraskuun yhdentenätoista. Mutta kyllä sen kestää, sillä läksyjä ei ole ollenkaan. Argentiinassa läksyjen luku on ankarasti kielletty. Joskus sattuu, että joku argentiinalainen lapsi hiipii vaatekomeroon ja lukee siellä salassa läksyjään, mutta voi häntä jos hänen äitinsä sen huomaa. Laskentoa siellä ei ole koulussa ollenkaan, ja jos joku vesa tietää, mitä seitsemän ja viisi on yhteensä, hän saa seistä nurkassa koko päivän, mikäli tyhmyyksissään puhuu siitä opettajalle. Lukemista on vain perjantaisin ja silloinkin vain siinä tapauksessa, että on kirjoja mitä lukea. Mutta niitä ei ole koskaan.
-Mutta mitä ne sitten tekevät koulussa? kysyi eräs pieni poika.
-Syövät karamelleja, sanoi Peppi varmasti. -Lähellä olevasta karamellitehtaasta johtaa pitkä putki suoraan luokkaan, ja siitä tulvii karamelleja kaiket päivät, niin että lapsilla on täysi työ niiden syömisessä.
-Niin, mutta mitä opettaja sitten tekee? kysyi eräs tyttö.
-Kuorii papereita karamellien päältä, pöhköpää, sanoi Peppi. -Et kai luule, että lapset tekevät sen itse? Eipä tietenkään. Eivät he itse edes käy koulua. He lähettävät sinne veljensä."

(Astrid Lindgren)


--------

Tässä on sitä jotain, mitä rakastin Peppi Pitkätossussa lapsenakin.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Maanantai-illan iloja

Syysloman tapaisen jälkeen uudessa viikossa kiinni taas. Koko päivän englanninkielisen (ja mielenkiintosen) informaatiotulvan jälkeen (...oral and verbal apraxia in children...) tuntuu hyvältä

 
nostaa jalat seinälle,
kuunnella Bachia,
 
 
selailla joululehteä...
 
Vaikka lumet sulikin maasta ni tää joulunen tunne ei lähe.
 
(Niin muuten, löysin tänään just semmosen joulutähden, josta oon monta vuotta haaveillu.
Tekis mieli ripustaa se ikkunaan heti, mutta yritän malttaa vielä vähän aikaa..)
 
 
Tuntuu hyvältä myös olla hiljaa, ihan ittekseen. Olla soittamatta kellekkään.
Miettiä. Ja olla miettimättä.

perjantai 25. lokakuuta 2013

torstai 24. lokakuuta 2013

Liikennettä ja ajanlaskuja

Kun ajaa autoa niin paljon ko nyt ajaa, ni koko ajanlasku on erilainen. Se on nimittäin ihan oma maailmansa. Tämä viikko on ollu huomattava taitekohta ajankulussa tästä näkökulmasta. On siirrytty ensinnäkin talvirajotusten aikaan (niimpä, pitää varata enempi aikaa työmatkoihin). Ja sitte on alkanu pitkien valojen aika. Se tarkottaa sitä, että suurin osa matkasta on nii pimeää että tarttee käyttää lisävaloja. Ja sitäki se tarkottaa että sitä ei vielä meinaa muistaa, niiden laittamista päälle ja etenki POIS päältä (anteeksi vaan kanssa-autoilijat, minä häikäisevine valoineni se vaan oon ollu, ajatuksissani ja unenpöpperöissäni). Ja lisäksi tällä viikolla on alkanu uuvuttavien uutisten aika, mikä tarkottaa sitä etten oo jaksanu kuunnella radiota vaan mielummin omia levyjäni. Ja voitte vaan kuvitella kuinka monta kiitosta oon lähettänyt autoradion (ja varsinki sen soittimen) keksijälle. Ei oo parempaa paikkaa kuunnella...


Ja nyt ko tähän autoiluun ja liikenteeseen päästiin, niin pakko kirjottaa muutamalla sanalla siitäki että vaikka kuin liikenteessä pitäis olla viilipyttynä ja pitää tunteet ja muut sisällään, niin ei sille mitään voi että välillä pulpahtaa. Kuvitelkaa ekakski sitä tilannetta, mikä ainaki mulla saa aina sydämen hakkaamaan: aamuruuhkassa moottoritielle liittyminen. Kun on siinä rampissa menossa ja haluaisit kääntyä takasin tai ainaki jarruttaa, mutta et voi, on pakko painaa kaasua ja toivoa ja luottaa että ne toiset väistää. (Joskus mietin että niinhä se välillä on tässä elämässäki, että et voi jarrua painaa vaikka kuin haluaisit, pitää vaan mennä ja luottaa.)

Tai sitte se tilanne (kai yleisempi) ko viereisellä kaistalla tai edessä oleva auto päättää vaihtaa kaistaa tai kääntyä eikä vaivaudu laittamaan vilkkua päälle ja sitte oot ihan hilkulla että ajat sen perään. Ai että ärsyttääkö semmonen ylimielisyys? En osottele sormella ketään enkä varsinkaa halua yleistää, mutta yleensä ne on bemareita tai audeja.

Ja sitte vielä semmostaki ko oot sattunu itte mokaamaan; et huomaa että sulla onki etuajo-oikeus tai ettei sieltä ketää autoja tullu tai jotaki muuta, ja nolottaa kauheesti eikä sulla oo mitää sopivaa käsimerkkiä millä pahotella sitä viereiseen autoon (tää on niin väärin, miksi ei voi olla kansainvälistä "sori"-merkkiä?! Millä sormella se tehtäis ja mihi suuntaan?).

Ko voiski vaan tallustella noita kinttupolkuja ja pitkospuita vaelluskengät jalassa. Ei tarttis näitäkää miettiä, ja muutenki ois paljon yksinkertasempaa.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Voi ko joku tulis pitämä mul jööt

 
"Jos mää olissi jänes,
en ossais lukke.
Jestas!
Järki ois jääs!
Juhannusaamun mää paistaissi joultortui,
opettaissi jumppa papiljoteil ja
jyrsissi jorinijuurei,
vaik kui olis klappu kyljes:
jätä järsimät!

Voi ko joku tulis pitämä mul jööt."

(Heli Laaksonen: Aapine)

 

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Korttitehdas

Viikonlopun värkkäilyjä. Tykkään tämmösistä yksinkertaisista jutuista. Nää on kaikki tehty samaisen Ryijy-kankaan tilkuista, josta aikanaan värkkäsin sen hameen. Nyt on sitte kortteja ihmisille annettavaksi, seinälle ripustettavaksi jne. Ja joo, niin minunki mielestä tuo yks kuusimetsä muistuttaa jo ihan pikkusen joulukorttia. 




Ai mitenkö näitä tehdään? Leikataan siitä kankaasta mistä tykkäät (joustamattomasta kankaasta) sopivan muotosia pikkupaloja (tämmöset kulmikkaat muodot on helpoimpia) ja asetellaan ne korttipohjalle. Sitten vaan ompelukoneella tikataan reunoista ja päätellään lopuksi langat. Jos hienomman vielä haluaa ni voi kiinnittää kortin vielä toiselle korttipohjalle, että ompelureiät ja langat menee piiloon nurjalta puolelta (ja sillon on myös helpompi kirjottaa sinne kortin taakse/sisälle).

lauantai 19. lokakuuta 2013

Vuoden paras aika






Kai se on aika monella niin, että se vuodenaika jona on syntynyt, muodostuu itelle kaikista läheisimmäksi. Tuntuu jotenkin omalta. Nauttii siitä eniten. Vaikka oonki oppinu koko ajan enemmän ja enemmän tykkäämään kaikista vuodenajoista, nauttimaan, oottamaan niitä, niin silti just tämä aina jotenki erilailla tuntuu hyvältä. Kaikkien muitten parjaama loppusyksy. Vuoden pimein ja ankein aika. Ai niinkö? Pimeä kyllä: aamut ja illat. Ja tähtitaivas ja kuu. Ja kynttilät. Ikkunoista loistavat kotoisat valot. Ja kylmäkin ja kolea: lumisateet, ne ensimmäiset ja ihanimmat. Pipojen ja lapasten viehätys. Villasukat. Koti-illat, kun ulos ei uskalla. Ystävät ja teekupin tuoksu. Hyvä musiikki. Nauru. Käpertyminen puusohvan nurkkaan tiskirättivirkkauksen kanssa. Hyvä kirja. Vähän kliseistä tää kaikki, mutta aina niin totta, aina niin parasta. Ne vaan pitää nähä, tämänki ajan parhaat puolet. Mää oon aina nähny ne, siksi kai tästä niin paljo tykkäänki.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Kuutamolla

 
 
Jotenki epätodellisen näkönen kuva, mutta ihan oikeasti aito.
Eilen illalla. Yllätyin kuinka kirkas se olikaan. Kuu.

torstai 17. lokakuuta 2013

Ensimmäinen talvipäivä

 
Koko viikon oon ajatellu, että pitäis olla kamera mukana ja hetkeksi aamulla pysähtyä. Jollekin bussipysäkille, jonkun pellon reunaan. Kuvata kuuraista maata, kirkasta taivasta. Auringonnousun kirkastamaa ja värjäämää taivasta. Puiden siluetteja keltaista, oranssia, pinkkiä vasten. Talojen kattoja, joiden päällä paksu kuura. Tai kävelyteitä, joiden päällä hento lumikerros, josta ei vielä kukaan ollut sille aamulle kävellyt. Pappaa, joka tohvelit jalassaan on hakemassa aamulehteä postilaatikolta ja pysähtyy katsomaan viimeisiä joutsenauroja. No, tänään kun kamera oli takapenkillä.. tänäänkin oli toki talvista. Satoi lunta, tie loskainen ja luminen. Kaunista toki, ja märkää. En sitten pysähtyny. Mutta nautin kaikesta huolimatta. Ihan niinku lapsena, ensilumi! Olin ihan vähällä heittää lumipallon yhen päiväkodin pihalla... viime hetkellä hillitsin itseni
(siellä ois kuitenki ollu lumipallojen heitto kielletty).
 
(Kuva Lotta vuorman kortista Lapikkaat)

lauantai 12. lokakuuta 2013

Tykkäätkö





Mää tykkään ko on villasukka-aika, ko aurinko paistaa syystaivaalta ja ilma on vähä kirpeä. Mää tykkään mun yövieraasta, joka myös nukahti puoli kymmeneltä perjantai-iltana. Mää tykkään ko joissakin puissa on vielä lehtiä ja joissakin ei oo. Mää tykkään siitä ko kirpputorilta löyty samanlainen raitahuivi, joka mulla on ollu lapsena aina päässä sillon ko on leivottu. Mää tykkään aina ostaa servettejä, vaikka käytänki niitä oikeesti tosi harvon, mutta ko ne vaan näyttää niin mukavilta. Mää tykkään vähä punasesta. Tykkääkkö sää?

tiistai 8. lokakuuta 2013

Päivitys

Haluaisin hirveesti päivittää blogiani, postata jotakin mukavaa. Mutta en yhtään keksi mitä kirjottasin. Toisaalta niin kumman hullunkurisia asioita sattunu paljonkin, toisaalta ei mitään kummempaa. Paljon haluais kaikkea vuodattaa eikä siltikään yhtään tiiä mitä kertois. Kumma tunne. Ja silti ymmärrän tämän tunteen täysin. Päädyin sitte lopulta vaan tähän (aina ko tuntuu että iteltä loppuu vähänkää järkevät sanat ni on niin hyvä lainata toisten sanoja), tää aina kolahtaa:

Kaksi vanhaa, vanhaa varista
nuokkuu hiljaa pellon aidalla.
Ruskea on rinta kaisliston,
taivas harmaa. Sataa. Syksy on.

”Kurkikin jo lähti”, veljelleen
toinen virkkaa niinkuin itsekseen.
Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin
”niin maar; lähti”, sanoo takaisin.

Sitten vanhukset taas vaikenee.
Järven pintaan sade soittelee.
Sukii siivenselkää toisen pää.
Toinen joskus silmää siristää.

Höyhenihin niskat kyyristyy
Sataa. Hiljaista on. Hämärtyy
yli pellon mustan kynnöksen.
Tuntuu riihen tuoksu etäinen.

Kaksi märkää, vanhaa varista
nuokkuu aatoksissaan aidalla.
”Täytyy tästä…”, toinen havahtuu,
lentoon verkkaisesti valmistuu.
”Käyhän taaskin tarinoimassa.
Oli oikein hauska tavata."
 
(Lauri Pohjanpää)
 

 

lauantai 5. lokakuuta 2013

Aamu

Näistä viikonloppuaamuista sitä haaveilee aina koko viikon. Viiden pimeän ja kiireisen aamun jälkeen on ihana kun se tulee: vapaapäivä. Ja varsinki näin syksyllä. Se on jotenki niin hirveän kotosta herätä vähän hämärässä, nousta kaikessa rauhassa, sytyttää kynttilä ikkunalaudalle, keittää kahvia. Katsoa ulos ikkunasta ja ajatella että kohta siellä voi sataa jo lunta. Ja että kohta aletaan odottaa joulua...



torstai 3. lokakuuta 2013

Ääripäitä

Eteisen lattialla kassi näyttää tältä:
 
 
Tämäntyyppistä tavaraa uhkaa tulvia myös yhdestä sun toisesta kaapista ja laatikosta. Minkäikäinen olinkaan
(ja miksi ihmeessä ne romppeet aina leviääki ympäriämpäri)?
 
Samaan aikaan, kun päivät suurimmaksi osaksi täyttyy kaikesta tuosta kuvassa olevasta, niin tämän naisen harrastukset vapaa-ajalla ovatki sitten olleet ihan sieltä toisesta äärilaidasta, jos tätä ikäasiaa ajatellaan. Vai miltä kuulostaa sauvakävely, avantouinti ja lapasten kutominen? Mummujen hommia!
Kai se näitten välillä sitten on, jonkulainen tasapaino ;)
 
Loppuun vielä yksi runo, josta tavoitin jotain, mitä tällä viikolla töissä eläny,
 jonkinlaisia oivaltamisen hetkiä (ihana ku niitä välillä tulee...).
 
"On mahdollista
katsoa näkemättä
nähdä tunnistamatta
tunnistaa käsittämättä
käsittää hyväksymättä.
 
On mahdollista
katsoa ja nähdä
nähdä ja tunnistaa
tunnistaa ja tuntea...
käsittää ja hyväksyä..."
 
(Juri Okas)